Muut kotiinvietävät palvelut – juuri sellaista apua kuin sinä tarvitset

Kaikki avun tarpeet eivät mahdu yhteen lokeroon. 

Joskus arkea helpottaa kauppareissu. Joskus ulkoilu, asiointi tai pieni apu kotona. Toisena päivänä tarve voi olla aivan erilainen. 

Sinun ei tarvitse tietää valmiiksi, minkä palvelun nimellä apua pitäisi pyytää. 

Kerro meille, mikä arjessasi kaipaisi helpotusta. Mietitään yhdessä, miten voimme auttaa niin räätälöidään arjen apu juuri sinun tao läheisesi tarpeisiin

 

Ota yhteyttä

045 2601088

info@somanest.fi

Yksi tuttu kumppani – monta tapaa auttaa

lämäntilanteet muuttuvat, ja samalla myös avun tarve voi muuttua. 

Siksi Somanestin ajatuksena ei ole tarjota vain yhtä tarkasti rajattua palvelua. Haluamme pystyä auttamaan erilaisissa arjen tilanteissa ja kulkemaan mukana myös silloin, kun tarpeesi muuttuvat. 

Tänään saatat kaivata seuraa ulkoiluun. Ensi viikolla apua kauppa-asioihin. Myöhemmin ehkä enemmän tukea kotona pärjäämiseen. 

Avun tarve voi muuttua. Tutut kasvot pysyvät.

Kun tunnemme sinut ja arkesi, sinun ei tarvitse jokaisen uuden tarpeen kohdalla aloittaa kaikkea alusta. 

Missä asioissa voimme auttaa? 

Apua voidaan sopia esimerkiksi: 

  • kaupassa käyntiin ja muihin asiointeihin 
  • ulkoiluun ja liikkumiseen 
  • saattamiseen 
  • ruoanlaittoon ja ruokailuun 
  • pyykkihuoltoon ja muihin kodin askareisiin 
  • kodin järjestelyyn 
  • yhdessä tekemiseen ja seuraan 
  • pieniin arjen asioihin, jotka ovat yksin hankalia 
  • sekä muuhun sovittuun apuun kotona 

Jos tarvitsemasi apu ei löydy listasta, kysy silti. 

Kaikkea emme tietenkään voi tehdä, ja esimerkiksi terveydenhuollon tehtävissä toimimme aina tarvittavan ammattipätevyyden ja sovittujen käytäntöjen mukaisesti. 

Usein paras tapa selvittää asia on kertoa meille tilanteestasi. 

Joskus tärkeintä on, ettei kaikkea tarvitse tehdä yksin. 

Kaiken avun ei tarvitse liittyä siihen, ettei enää pärjäisi. 

Voit pyytää apua myös siksi, että jokin asia vie liikaa voimia, tuntuu hankalalta tai jäisi mieluummin jonkun muun tehtäväksi. 

Ja joskus kyse ei ole tekemisestä lainkaan. 

Myös seura voi olla tärkeää. 

Yhteinen kävelylenkki, kahvihetki, kauppareissu tai juttelu voi tuoda päivään aivan eri tavalla sisältöä. 

Apua saa pyytää myös hyvään arkeen – ei vain silloin, kun jokin on vialla. 

Tänään pieni apu. Huomenna ehkä jotain muuta

Monelle ensimmäinen Somanestilta pyydetty apu voi olla hyvin pieni. 

Sen ei tarvitse tarkoittaa kotihoidon aloittamista tai suurta muutosta elämässä. 

Se voi olla yksi kauppareissu, ulkoilu yhdessä tai jokin kotona odottanut tehtävä. 

Jos elämäntilanne myöhemmin muuttuu, myös apua voidaan muuttaa sen mukana. 

Sinun ei tarvitse vaihtaa palveluntarjoajaa aina, kun avuntarpeesi muuttuu. 

Sama tuttu toimija voi auttaa kodinhoidossa ja muissa arjen asioissa sekä tarvittaessa tarjota myös kotihoidon ammatillista tukea. 

Apua sinulle tai läheisellesi 

Kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä itse. 

Kun oma vanhempi tai muu läheinen tarvitsee hieman apua, moni asia päätyy helposti läheisten hoidettavaksi. 

Kaupassa pitäisi käydä. Jääkaappiin pitäisi saada ruokaa. Olisi hyvä päästä ulos. Kotona olisi muutama asia tekemättä. 

Yksittäin ne voivat tuntua pieniltä asioilta. Yhdessä niistä voi muodostua suuri osa vapaa-ajasta. 

Somanest voi ottaa osan näistä asioista hoitaakseen. 

Sinulle jää enemmän aikaa olla läheinen. 

Ja samalla läheisesi saa rinnalleen tutun ihmisen, joka oppii tuntemaan hänen arkeaan. 

Me myös huomaamme, jos jokin muuttuu läheisesi voinnissa.

Kun sama ihminen käy asiakkaan luona säännöllisesti, hän oppii tuntemaan tämän tavallisen arjen. 

Silloin myös muutokset voivat tulla helpommin huomatuiksi. 

Onko liikkuminen muuttunut vaikeammaksi? Onko jääkaapissa ruokaa? Vaikuttaako arki tavallista raskaammalta? Onko jokin asia, jossa apua tarvittaisiin nyt enemmän? 

Emme tee oletuksia yhden käynnin perusteella, mutta tuttu ihminen pystyy näkemään arkea eri tavalla kuin jatkuvasti vaihtuva kävijä. 

Tarvittaessa voimme keskustella kanssasi siitä, olisiko palvelua hyvä muuttaa tai täydentää. 

Yhdellä käynnillä voidaan auttaa useammassa asiassa. 

Arki ei jakaudu palvelukategorioihin. 

Siksi käynnin ei aina tarvitse tarkoittaa vain yhtä tehtävää. 

Samalla käynnillä voidaan esimerkiksi laittaa ruokaa, vaihtaa lakanat ja lähteä pienelle kävelylle – sen mukaan, mitä kanssasi on sovittu. 

Jos tarvitset myöhemmin myös kotihoidon palveluita, pystymme arvioimaan niiden toteuttamista osana kokonaisuutta ammattipätevyyden ja sovitun palvelun mukaisesti. 

Meille olennaista on se, mikä tekee sinun arjestasi helpompaa. 

Mitä apu maksaa? 

Näissä kotiin vietävissä palveluissa käytetään Somanestin normaalia hinnastoa. 

AjankohtaHinta
Ma – pe klo 7- 1755 €/h
Ma – pe klo 17-2265 €/h
Lauantai klo 7- 1765 €/h
Lauantai klo 17-2275 €/h
Sunnuntai klo 7-1775 €/h
Sunnuntai 17-2285 €/h

Sama selkeä hinnoittelu helpottaa myös tilanteita, joissa yhdellä käynnillä autetaan useammassa arjen asiassa. 

Entä kotitalousvähennys? 

Osa kotiin ostettavista palveluista voi oikeuttaa kotitalousvähennykseen. 

Koska vähennysoikeus riippuu tehdystä työstä ja Verohallinnon kulloinkin voimassa olevista ehdoista, ajantasaiset tiedot voita tarkistaa oheisesta Verohallinnon linkistä

KATSO TARKEMMAT EHDOT KOTITALOUSVÄHENNYKSEEN VEROHALLINNON SIVUILTA TÄSTÄ LINKISTÄ

Etkö tiedä, mitä palvelua tarvitset? 

Ei haittaa. 

Sinun ei tarvitse valita oikeaa palvelua verkkosivulta ennen kuin otat meihin yhteyttä. 

Kerro meille omin sanoin, mikä arjessa tuntuu hankalalta tai mihin kaipaisit apua. 

Me voimme auttaa miettimään, millainen ratkaisu sopisi tilanteeseesi. 

1. Ota yhteyttä. 

Kerro meille tilanteestasi. 

2. Mietitään yhdessä. 

Selvitämme, missä asioissa voisimme helpottaa arkeasi. 

3. Sovitaan ensimmäinen käynti. 

Aloittaa voidaan pienestäkin. 

4. Apua voidaan muuttaa tarpeidesi mukana. 

Jos elämäntilanne muuttuu, mietitään palvelua uudelleen yhdessä. 

Mikä tekisi sinun arjestasi vähän helpompaa? 

Sen ei tarvitse olla suuri asia. 

Kerro meille, missä voisimme auttaa. 

Yksi tuttu kumppani. Monta tapaa auttaa. 

 

Ota yhteyttä

045 2601088

info@somanest.fi

Hyvä arki kuuluu kotiin.